ENSIHARVENNUS

Ensiharvennus eli kasvatushakkuu on ensimmäinen metsälle tehtävä toimenpide, josta saa myyntikelpoista puuta.

Koskitukki Oy > Metsäpalvelut > Ensiharvennus

ENSIHARVENNUS
Ensiharvennuksella lisää elinvoimaa puustolle


Ensiharvennuksen ajankohta riippuu metsän kasvusta ja aiemmista metsänhoitotoimenpiteistä. Yleensä ensiharvennus on ajankohtainen, kun metsä on 25–30 vuoden ikäinen, ja puut ovat noin 10–16 metrin mittaisia. Myös puiden latvuksesta pystyy päättelemään ensiharvennuksen tarvetta; männyn vihreän latvuksen pitäisi olla 40 % puun kokonaispituudesta, kuusella 60 % ja koivulla 50 %.

Ensiharvennuksessa metsästä poistetaan noin kolmasosa heikkolaatuisimmasta puustosta ja jätetään jäljelle parhaat rungot, jotta ne saavat paremmat olosuhteet kasvaa järeämmiksi rungoiksi. Ensiharvennuksen tarpeet riippuvat pitkälti siitä, millaisia metsänhoitotoimia taimikolle on aiemmin tehty. Jos taimikonhoito on jätetty rästiin, ja ensiharvennus on ensimmäinen hoitotoimenpide, puuston harvennuksen on oltava kevyttä, eikä hakkuista saada välttämättä kuitupuutuloja. Kun metsää on hoidettu hyvin, ensiharvennuksesta kertyy metsän kierron ensimmäiset hakkuutulot.

Ensiharvennuksen jälkeen seuraava harvennus tehdään yleensä noin 10–20 vuoden kuluttua. Tällöin metsästä saadaan jo tukkikokoista puuta.

Metsän kasvun sekä metsän paremman tuoton kannalta oikea-aikaiset ja säännölliset harvennukset ovat hyvää metsänhoitoa. Ennen harvennusta metsä yleensä tarvitsee ennakkoraivauksen.

Ota yhteyttä, teemme mielellämme ilmaisen metsäkäynnin, jonka aikana kartoitamme metsän harvennustarpeen sekä teemme tarvittavat suunnitelmat sitä varten.

LÖYDÄ LÄHIN PUUNOSTAJASI

Suomalaisena perheyrityksenä tarjoamme sinulle henkilökohtaista opastusta kaikissa metsänhoidon vaiheissa. Meidän kanssamme metsäasiasi hoituvat yhden henkilön kanssa sujuvasti ja vaivattomasti. Ota meihin rohkeasti yhteyttä missä tahansa metsääsi liittyvässä asiassa. Autamme mielellämme!

Hankimme suurimman ostan puusta suoraan yksityisiltä metsänomistajilta. Voit myydä meille puuta pystykaupalla, hankintakaupalla tai tehdä kanssamme kattavamman sopimuksen metsien hoitamisesta kokonaisuudessaan.
Valitse metsääsi lähinnä oleva paikkakunta kartasta tai käytä hakua ja näet Koskitukin puunostajan yhteystiedot.

Katso hankinta-aluekartta

HETKI, KARTTA LATAUTUU...

Koskisen - web decoration
Page.php

YLÖS