Miten tehdä ensimmäinen puukauppa?

Suomalaiset metsät ovat vahvasti yksityisten ihmisten omistuksessa, sillä yksityiset omistavat jopa 60 % Suomen metsämaasta. Metsänomistajia Suomessa on 632 000 ja jo neljännes metsänomistajista asuu kaupungeissa. Vaikka metsänomistajien keski-ikä on painunut jo yli 60 vuoden, yhä enenevässä määrin metsänomistajina on ihmisiä, jotka eivät ole olleet metsän kanssa juurikaan tekemisissä tai asuvat eri paikkakunnalla kuin missä metsä sijaitsee. Silloin myös puukauppa voi tuntua hankalalta. Mutta ei hätää! Kokosin sinulle vinkit, joiden avulla puukaupan teko sujuu jouhevasti ja sinun kannaltasi helposti.

Milloin on puukaupan aika?

Puukauppa kannattaa tehdä, kun metsän kasvu on hidastunut tai valitut kasvatettavat puut kaipaavat lisätilaa eli vaativat harvennusta. Puukauppa ja hakkuut ovatkin tärkeä osa metsänhoitoa. Oikea-aikainen puukauppa tuo myös taloudellisesta näkökulmasta parhaan tuoton. Toisaalta tuholaishyönteiset, kuten eteläisessä Suomessa kuusta piinaava kirjanpainaja, sekä niiden aiheuttamat tuhot ovat hyvä syy hakkuille.

Puukauppa kannattaa tehdä, kun metsän kasvu on hidastunut tai valitut kasvatettavat puut kaipaavat lisätilaa eli vaativat harvennusta. Puukauppa ja hakkuut ovatkin tärkeä osa metsänhoitoa. Oikea-aikainen puukauppa tuo myös taloudellisesta näkökulmasta parhaan tuoton.

Myös erilaiset puita vaivaavat taudit saattavat nopeuttaa päätöstä puukaupan teolle. Viimeisenä, mutta ei suinkaan metsänomistajan kannalta vähäisimpänä syynä, on tietenkin taloudellinen hyöty, jonka metsänomistaja puukaupasta saa itselleen. Jos et ole varma metsäsi kunnosta tai siitä, milloin on sopiva hetki puukaupalle, Koskitukin hankintaesimiehen voi aina pyytää ilmaiselle metsäkäynnille tarkistamaan metsän ja siellä kasvavien puiden kunto. Ammattilainen osaa kertoa metsäsi mahdolliset hakkuu- ja hoitotarpeet.

Miten pääsen liikkeelle puukaupan teossa?

Puukaupan voit aloittaa selvittämällä metsätilasi kiinteistötunnuksen ja pyytämällä hankintaesimiehemme maksuttomalle metsäkäynnille. Sinun ei tarvitse asua metsäsi lähellä vaan kaikki puukauppaan liittyvä hoituu yhteistyössä osaavan hankintaesimiehemme kanssa, joka voi myös hoitaa metsäkäynnin itsenäisesti. Vaihtoehtoisesti voit antaa Koskitukille suostumuksen nähdä metsätilasi tiedot Metsään.fi-palvelussa. Metsäsi tietojen pohjalta teemme sinulle puukauppatarjouksen, josta näet millainen puukauppa sopii sinun metsällesi ja millaiset hakkuutulot metsäsi tuottaa sinulle. Puukauppatarjous ei vielä velvoita mihinkään vaan voit rauhassa miettiä puukaupan tekemistä. Asiantuntijan kanssa voit keskustella myös omista metsänkasvatustavoitteistasi, joten hakkuutkin voidaan suunnitella sen mukaan.

Mitä puukauppa vaatii minulta?

Puukaupan yhteydessä on useimmiten ilmoittauduttava arvonlisäverovelvolliseksi. Samalla on hyvä selvittää, onko sinulla metsänvähennysoikeutta. Kaikkeen tähän saat apua ja neuvoja puunostajaltamme. Puukaupan allekirjoituksen yhteydessä on kätevää hoitaa myös muut lakisääteiset asiakirjat kuten metsänkäyttöilmoitukset, maisematyölupa ja tukihakemukset sekä keskustella puukauppaan liittyvistä metsänhoitotöistä.

Itse puukauppaprosessi kestää noin pari viikkoa, ja puukauppa tehdään kahden vuoden korjuuajalla. Sovitut hakkuut pyritään suorittamaan olosuhteista riippuen puolen vuoden sisään kauppojen tekemisestä. Voit myös esittää toiveita hakkuiden ajankohdasta. Niitä pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.

Hakkuiden jälkeen puumäärät todetaan hakkuukoneen tekemillä mittauksilla ja mittaustodistuksella. Puukaupasta saadut tulot maksetaan tilillesi sopimuksen mukaisesti ja sinä pääset nauttimaan tuotoista ja hoidetusta metsästäsi.

Puukaupan yhteydessä sovitut taimien istutukset, maanmuokkaus tai muut metsänhoidolliset toimenpiteet tehdään sovitusti hakkuiden jälkeen. Sillä aikaa sinä voit nauttia puukaupan tuloista tietäen, että metsäsi on hyvissä käsissä.

Kirjoittaja on Anna Koukonen, Koskitukin hankintaesimies Mäntsälän alueella.


Jaa artikkeli:


Muuta tästä aiheesta:

Risunajo

Hakkuunäytös Parikkalassa 3.5.

Insinööri ja virkamies polttopuutalkoissa

Parrut tuovat metsänomistajalle kuitupuuta paremman tuoton

Puuhuolto kelirikkoaikana

Miten tehdä ensimmäinen puukauppa?

Vinkkejä metsäveroilmoituksen täyttöön

Talvikorjuille poikkeuksellisesti jo joulukuun alussa

Puunhankinnan digitalisaatio turvaa Koskitukin mutkattomat palvelut

Syksyiset terveiset kannon nokasta!


Muuta tältä kirjoittajalta:

JÄRVELÄN TUKKIVARASTOT INVENTOIDAAN DRONEN AVULLA

Hakkuunäytös Parikkalassa 3.5.

Miten tehdä ensimmäinen puukauppa?

Vinkkejä metsäveroilmoituksen täyttöön

Puunhankinnan digitalisaatio turvaa Koskitukin mutkattomat palvelut


Muut linkit:

Puukaupan ABC Laske puukaupan arvo Löydä lähin puunostajasi