Korvasieni, keväisen metsän herkku

Huhtikuun lopulla auringon alkaessa lämmittää hakkuuaukeita alkaa sienestäjän into kasvaa. Sienien satokausi alkaa korvasienellä, yleensä huhti-toukokuussa. Vanhan kansan tietämyksen mukaan paras hetki mennä korvasienimetsään on, kun koivun lehti alkaa vihertää. Korvasieni on paikoin satoisa, mutta harmittavasti hyvän paikan löydettyäsi, ala jaksaa harvoin tuottaa satoa kuin muutaman kevään hakkuun jälkeen.

Paras paikka etsiä korvasienisatoa on kaksi-kolme vuotta vanha hakkuuaukea, mieluummin hiekkapitoisilta kangasmaapohjilta, joilla maa on esimerkiksi maanmuokkauksella rikottu. Metsänomistajalle tämä tarkoittaa usein edeltävän vuoden istutusaloja, joten korvasieniretki on hyvä hetki käydä myös tarkistamassa, miten taimikko on talvehtinut. Paras paikka etsiä korvasieniä on karuhko hiekkapitoinen maapohja, joten kokenut sienestäjä osaa suunnata kulkunsa männyn istutus- ja kylvöaloille. Samalla kertaa toki kannattaa käydä tarkistamassa alavammilta kohdin taimien tilanne, vaikka korvasieni ei viihdykään savisessa tai multaisessa maapohjassa. Uudehkolla hakkuualalla heinä ei vielä haittaa, ja seuraavana keväänä samoilta kohdin saattaa vielä löytää heinänkin seasta mukavan sadon. Kannattaa siis pistää tarkka paikka mieleen ensi keväälle. Viime kesän kuivuus ja hankala talvi näkyvät paikoin nuorissa taimikoissa, joten korvasieniretken päätteeksi on hyvä tilata tarvittaessa täydennystaimia vielä tälle keväälle.

Korvasientä pidetään erittäin maukkaana, mutta käsittelemättömänä hengenvaarallisen myrkyllisenä ruokasienenä. Sen tunnistaminen on onneksi helppoa, ja sitä on hankala sekoittaa muihin sieniin. Samaan aikaan saatat löytää esimerkiksi lehto- tai laakakorvasienen, mutta nekin suositellaan käsiteltävän samoin kuin korvasieni.

Alla Eviran ohjeet, joita on ehdottomasti noudatettava:

Keittäminen

Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia per kerta ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

Kuivaaminen

Korvasieniä voidaan säilöä kuivaamalla ne rapeiksi. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä ja 2 l vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet.

Muista

Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on tuuletettava hyvin. Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa.

 

 

Oikein käsiteltynä korvasienestä saa sesonkiherkkuna esimerkiksi oivallista korvasienimuhennosta tai korvasienikeittoa, jota on hyvä nauttia tietäen myös taimikon olevan hyvässä kasvun alussa!

 

Anna Koukonen

 


Jaa artikkeli:


Muuta tästä aiheesta:

Ei vara venettä kaada- ainakaan metsänuudistamisessa

Koskitukki hakee kumppania metsäkoneurakointiin

Metsien Suomi -hanke on käynnistynyt.

Korvasieni, keväisen metsän herkku

Koskitukki otti käyttöön Sahateollisuuden metsäympäristöohjelman

Palvelemme asiakkaita normaalisti vallitsevasta COVID 19 tilanteesta huolimatta.

Metsätilan sukupolvenvaihdos on aina ajankohtainen

Kesäharjoittelijan työviikko Koskitukin puunhankinnassa

Metsäalan opiskelijan mietteitä harjoittelusta Koskitukilla

JÄRVELÄN TUKKIVARASTOT INVENTOIDAAN DRONEN AVULLA


Muuta tältä kirjoittajalta:

Korvasieni, keväisen metsän herkku

Metsätilan sukupolvenvaihdos on aina ajankohtainen

Kesäharjoittelijan työviikko Koskitukin puunhankinnassa

Metsäalan opiskelijan mietteitä harjoittelusta Koskitukilla

JÄRVELÄN TUKKIVARASTOT INVENTOIDAAN DRONEN AVULLA