Kirjanpainajan tuhoja löytyy aina vaan lisää!

Metlan (Metsäntutkimuslaitos) ennusteen mukaan seuraavat kaksi kesää ovat pahimmat ikääntyneille ja taantuneille kuusikoille kirjanpainajatuhojen vuoksi. Kirjanpainaja on Suomessa merkittävin kuusta vioittava tuhohyönteinen.

Takana on kaksi kesää 2010 ja 2011, kun ötökkä parveili kahdesti suuressa osassa Etelä-Suomea. Tämä on kasvattanut ötökkäkantaa merkittävästi. Vaikka takana on kaksi hyvää pakkastalvea, ovat vaikutukset kantaan olleet vähäiset paksun lumipeitteen ansiosta. Kirjanpainaja talvehtii maassa ja parveilu alkaa keväällä touko-kesäkuussa, lämpötilan kohottua ilmassa noin 20 ja maassa 10 celsiusasteeseen. Lisääntyminen tapahtuu puissa. Kannan ollessa voimakkaimmillaan voi tuhoja esiintyä myöskin nuoremmissa terveissäkin kuusikoissa.

Tuhon tunnusmerkit

Yleensä ensimmäisenä havaitaan kuorien tippuvan vielä vihreistä kuusista. Kuorien irtoaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Mikäli metsästä löytyy kokonaan kuivaneita kuusia, on syytä tarkastella lähistön puuston tilaa. Täysin kuivat rungot ovat mahdollisesti jo edelliseltä kasvukaudelta ja ötökkä on parveillut jo seuraaviin kohteisiin. Tuoreempi tartunta näkyy yleensä "muumioituneina" latvuksina eli kasvu on voimakkaasti häiriintynyt.

Miten tulisi toimia tuhon havaitsemisen jälkeen

Yksittäisten sairaiden puiden poistoa on tehty poimimalla, mutta tulos on ollut varsin heikko. Seuraavan kasvukauden jälkeen alueella on yleensä paljon enemmän tuhopuita kuin aiemmin. Parhaat tulokset on saavutettu tarkasti rajatuilla uudistushakkuilla. Tässä kohtaa on hyvä kääntyä paikallisen Koskitukin hankintaesimiehen puoleen. Koskitukin hankintaesimiehille on kertynyt runsaasti kokemusta torjuntahakkuista. Puutavara josta kuori on jo irronnut kelpaa harvoin sahatukiksi tai edes kuusihiomokuiduksi. Tuhopuut päätyvätkin pääsääntöisesti energiapuuksi (tapauskohtaisesti tuhoasteesta riippuen). Energiapuulla on hyvä kysyntä.

Ennaltaehkäisy

Toukokuun alusta alkaen on syytä kierrellä kuusikoissa kahdesti kuukaudessa kulkureittejään vaihdellen. Tarkkailua on syytä tehdä lokakuulle saakka. Tapani- ja Hannu- myrskyt kaatoivat Etelä-Suomessa paljon puuta ja kirjanpainajan lisääntyminen tuulikaatopuissa alkaa keväällä voimakkaan pihkantuoksun houkuttelemana. Pyritään keräämään puut pois talven aikana SUURTA VAROVAISUUTTA NOUDATTAEN ELI EI YKSINTYÖSKENTELYÄ! Pitämällä metsä mahdollisimman "puhtaana" voidaan tuhoja ennaltaehkäistä.

Lopuksi tarkastaisin metsiköiden metsävakuutusten ajantasaisuuden. On syytä tarkistaa, että metsän "täysarvovakuutuksessa" on erikseen mainittuna ainakin seuraavat tuhot ja niiden korvausperusteet: Tulipalo, myrsky, lumi, hyönteiset, sienituhot.

Heikki Nikkinen
Hankintaesimies
Koskitukki Oy

Kirjanpainajan tuhoja löytyy aina vaan lisää!
Kirjanpainajan tuhoja löytyy aina vaan lisää!

Koskisen

 Herrala Talot